Kirjoittanut: Grindley Sally
Suomentanut: Terhi kuusisto
Otava 2007
Kaikki linnut oppivat lentämään itse
Tän kirjan tarina tulee kaukaa. Se kertoo kiinalaisesta tytöstä nimeltään Lu Si-yan. Nimi tarkoittaa suomeksi Silkkipääskyä. Hänen maailmansa on samaa aikaan tuttu ja vieras. Häneltä puuttuu kuitenkin jotain mitä meillä on. Kymmenvuotiaan Lu Si-yanin setä myy hänet laittomalla orjatorilla palvelijaksi rikkaaseen perheeseen.
Tästä saa alkunsa jännittävä tarina. Silkkipääskyä riepotellaan suuren ja ahneen maailman tuulissa. Hän on liian pieni kohdatakseen kierojen aikuisten maailman ja monta kertaa kokemattoman pääskyn silkkiset siivet ovat revetä maailman myrkyissä.
Välillä tuntui, että kaikki ovat häntä vastaan, onneksi pimeimmästäkin yöstä löytyy aina joku ystävä. Kaikki eivät kuitenkaan ole ystäviä, vaikka olisivat ystävällisiä.
Alussa Lu Si-yanilla oli mukava ja rakastava perhe. Hän sai käydä koulua, opetella lukemana ja kirjoittamaan. Sitten tulevat toinen toistaan seuraavat kohtalon iskut, jotka raunioittavat kaiken. Kuivuus riuduttaa maan ja rankkasade hukuttaa sen. Menneisyyden haamut väijyvät jokaisen nurkan takana. Lu Si-yan joutuu lähtemään kotaan. Seikkailu vie hänet muun muassa kokiksi, kodittomaksi kulkijaksi, laittomaan lelutehtaaseen tekemään työtä sormet verillä ja jopa suosituksi karaokelaulajaksi.
Minun mielestäni tämä kirja on ajankohtainen. Se kertoo maasta, jossa kaikilla ihmisillä ei ole samaa arvoa, kuin toisilla. Sen kertojana on Lu Si-yan itse. Kaikki tapahtumat kerrotaan siis hänen näkökulmastaan. Se on kiva ratkaisu tällaisessa kirjassa, koska silloin lukijakin pääsee kokemaan Silkkipääskyn iloja, suruja ja pelkoja. Kun asustelee täällä lämpimässä kompostorissa ja leikkii hauskojen ystävien kanssa, unohtaa usein, että kaikilla ei oo yhtä kivaa.
Kuitenkin kirja on mun mielestä vähän ennalta arvattava ja siinä voisi olla vähän enemmän toimintaa. Lukiessa tulee vähän sellainen olo, että kirjailija osaa hommansa ja kirjoittaa varmasti ja mukavasti, mutta jokin särmä tekstistä jää puuttumaan. Kirjoittaja Sally Grindley on itse englantilainen ja musta ainakin olis kiva lukee tällänen tarina jonkun Kiinalaisen kertomana.
Kirjassa on 189 sivua. Suosittelen sitä kaikille lapsille ja aikuisille. Meidän on hyvä aina muistutella itseämme siitä, kuinka iso tämä pallo on, jonka koloissa me asustelemme. Tämä tarina tulee toiselta puolelta tätä samaa maailmaa ja melkein toisesta todellisuudesta. Silkkipääskyllä on kerrottavana myös jotain sellasta mitä me ollaan ehkä jo unohdettu.

0 Kommentit to “Silkkipääsky”